lauantai 12. maaliskuuta 2011

Mistä kaikki alkoi...

Jo seurustelumme alusta saakka olemme juosseet asuntomessuilla, piirtäneet talopohjia (ilman tonttia- todella järkevää), haaveilleet ja jopa hakeneet kaupungin tontteja, vaikka tiedetty ollaan ettei pisteytys riitä saati että rahoitus olisi tuolloin ollut kunnossa. Mutta tästä onkin aikaa jo 10 vuotta ja nyt ovat palaset napsahtaneet paikoilleen ja vihdoin pääsemme toteuttamaan rakennushaavetta!

Tosin kaikenlaista remonttia ja vanhan kunnostusta on matkalle mahtunut, joten ihan ummikkona ei projektiin lähdetä. Myöskin tiedämme molemmat kuinka rankka vuosi tai jopa toinenkin on tulossa, sillä rahaa säästääksemme on tarkoitus tehdä suurin osa työstä itse. Onneksi mies on vuosien aikana työstänyt jos sun jonkinlaista rakennusprojektia ja itsekin koen olevani "käytännön" nainen. Joten eiköhän sitä työllä selvitä.

Pari vuotta rakennusblogeja seuranneena ajattelin, että oma blogi voisi olla kiva päiväkirjamainen muisto rakennusajasta. Ei sitä kuitenkaan muista yksityiskohtia ja  tekemisiä aikatauluineen, jos ei niitä jonnekin kasaa. Ainakin itsestä on kiva seurata, lukea kokemuksia ja vinkkejä rakennusprojektin sujumisesta sekä tietenkin sisustamisesta. Viimeisimpään on itsellä jonkinlainen intohimo.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti