Taas on päiviä mennyt ja mies jo 5 viikkoa oikeissa töissä eikä raksalla tapahdu juuri mitään, kun iltaisin ja viikonloppuisin nyt väännetään... Keittiö on laatoitettu ja yläkerran wc:tä aloitettu vesieristämään. Mä olen saanut lähes kaikki smyygit valmiiksi- niissäpä olikin iso homma! Ja keittiössä jo lumi-maalia seinillä ja tykkään siitä ihan mielettömästi! On todella hyvä! Pohjamaali on kyllä keltaisen harmaata sen rinnalla, vaikka näytti niin valkoiselta. Mies on tasoitellut vaatehuonetta ja teknistä tilaa sekä valanut/viimeistellyt portaiden kaiteita, kun niissä oli jotakin häikkää.
Oma piha on ihana ja varsinkin aurinkoisella säällä! Terassia ja pihaa odotellessa, mutta ajatukset kyllä jo pihan suunnittelussa pyörivät, vaikka me ei tänä kesänä varmasti mitään sen suhteen keretä tekemään. Meidän lähellä on myös kaksi ihanaa puutarhaa, toisessa enemmän kukkia ja toisessa puita ja taimia, joista tehtiin tälle kesälle ainoat hankinnat- 3 kirsikkatomaattia sekä 5 mansikkaa, jotka laitoimme hienosti helppoihin kasvusäkkeihin. Mies teki pojalle "leikkimökin" ja erittäin hienon grillin sen pihalle- joten ollaanhan me pihaa laitettu! ;)
Muutama kuva taasen:
keittiö saumausta vaille, joka luvattu huomenna saumata ( jää nähtäväksi...)
Mies tasoitushommissa, tässä verkon kiinnitystä...
Valmiita smyygejä ja yläosaa lumi-maalilla...
"Leikkimökki" ja hieno grilli... :)
Ja puutarha... :)
Ihanaa että kesä tulee!
Talo Hiekkarinne
Lammi-kivitalon rakennusprojekti 04/2011 alkaen...
sunnuntai, 20. toukokuuta 2012
keskiviikko, 9. toukokuuta 2012
Päätöksiä
Montahan kuukautta olen yläkerran lattiamateriaaleja pähkäillyt? Niin laatan, laminaatin kuin prketin suhteen. Vihdoin tehtiin päätökset, kun pakko oli! Päätimme laittaa keittiöön Bauhausista kiiltävän valkoisen 30x60cm lattialaatan- eilen sai yrityskortilla vielä maksa 3 ota 4 tarjouksen laatoista, joten pientä säästöä sillä saralla. Ja lattiaksi valitsimme Timberwisen parketin Tammi classic silver- jota olen kuolannut ihan alusta saakka, mutta karsiutunut hintansa vuoksi pois. Mutta en löydä mitään muuta kivaa ja saatiin siitä kuitenkin erittäin hyvä alennus K-rauta Vantaanportin kautta ja oikeasti olisi jäänyt joku 2 vaihtoehto harmittamaan! Hiemanko on ostokrapula!? Mutta kun mä haluun.... joten näillä mennään :) Äitini on aina sanonut että pienestä saakka olen perustellut mutku mä haluun ja kaikkeni tehnyt haluamani saadakseni, joten ei uutta tällä saralla (paitsi kerran en mökkireissulla eläinkaupasta saanut hiiriä mukaani- en sitten millään) :). Säästetään jossain muualla tai painetaan ylitöitä... mutta nyt olen tyytyväinen!
Keittiökaappien rungot ovat valmiina, mutta otetaan ne vasta 2 viikon päästä- tuolloin myös ovet ovat tulleet, joten oikeasti meilläkin on kohta keittiö... Lattiaa oli laattamiehemme suunnitellut tänään- huomenna olisi se tarkoitus aloittaa. Yläkerran kattoihin voisi asennella valoja sekä seinille pistorasioita tms. paikoilleen. Mun maalausurakka hieman ontuu, mutta 2 makkaria on valmiina, paitsi yhden seinä kiukuttelee- sanoin jo miehelle että laitan siihen tapetin kun pari paklausviivaa ei katoa näkyvistä millään! ;) Takan pinta pitäisi päättää, portaat tasoittaa- samoin vaatehuone ja monta muuta miljoonaa asiaa tekemislistalla- joten ei auta kuin tarttua taas viikonloppuna hommiin!
Muutama kuva tuttuun tapaan tähän loppuun:
Keittiön laatta ja tuleva timberwisen parketti
Tässä "taulu" pojan huoneeseen johon siis tulee jo aiemmin esitelty tyrannosaurus rex- tarra
Keittiö laattojen suunnitelua, tulevat siis 1/3 ladonnalla, tuo pitkä on kai joku hahmotus pituudesta... ;)
Loppuun vielä: Onko kellään kokemusta, neuvoja tai vinkkejä miten kannattaisi tehdä pyöreän ikkunan smyygit- jotta ne ovat oikeasti pyöreät? Joku sabluuna? vai mitä? Meidän pyöreää ikkunaa ovat tasoitusmiehet käyneet paikkaamassa ja säätämässä, mutta ei se ei ole edelleenkään pyöreä ja olen ihan toivoton tämän kanssa- joten kaikki apu tarpeen. Ohessa kuva vielä tästä...
Aika karmea suoritus sanoisinko...
Mutta sellaista täällä, ei lannistuta ja aurinko paistaa!!

keskiviikko, 2. toukokuuta 2012
Viikon saldoa
Vappu meni täälläkin työn merkeissä niin palkkatyön kuin raksankin...kerettiin toki herkutellakin mummilan ruokapöydässä, joten ei nälkään kuoltu- kiitos taas! Ihanaa kun meidän naapuriin on muuttanut lähes samanikäinen poika, joten meidän pojan raksaviihtyminen on ollut huomattavasti parempaa! Ja ovat sen verran isoja ettei ihan koko ajan tarvitse olla katsomassa mitä touhuavat! Mä olen maalannut lähes kokonaan kaksi makuuhuonetta, pientä paklausta jouduin vielä tekemään ja kyllähän tuo ikkunasmyygien maalaaminen on aika hidasta- tai siis suojaaminen... en kyllä ihan ole tasoittajien työhön tyytyväinen, kun kuvittelin että vaan maalaan, mutta kun oikein tarkka on löytyy naarmuja sieltä täältä, ärsyttävää! Kun työn jälkeä tarkasteltiin vaikutti ihan hyvältä..mutta ei sittenkään ihan. Ja pyöreän ikkunan smyygit eivät edelleenkään ole pyöreät, katsotaan miten sen kohtalo on- tai lähinnä kuka sen nyt korjaa/saa pyöreäksi. Tuntuu olevan niin vaikeaa.
Laattojakin on pesuhuoneen seinälle tullutja hyvältä näyttää. Nyt odotetaan putkimiestä että saadaan viimeiset alaslaskut alakerrassa valmiiksi ja katot ja seinät sielläkin tasoitettua! Hissukseen siis!
Parketti tai laminaatti (ehkä kuitenkin parketti) pitäisi nyt päättää...taas ovat vaihtoehdot vaihtuneet... hoh hoi!
Yläkerran keskimmäinen huone joka jää toistaiseksi valkoiseksi odottamaan joskus mahdollisesti saapuvaa uutta perheenjäsentä tai sitten tästä tulee jokin muu huone - ken tietää!
Tuleva sauna, josta uupuu vielä vesieristys...
"ammeen koloa"
Pesuhuonetta... 30x60 kiiltävä valkoinen laatta, 2mm saumauksella
Aurinkoista loppuviikkoa!
Laattojakin on pesuhuoneen seinälle tullutja hyvältä näyttää. Nyt odotetaan putkimiestä että saadaan viimeiset alaslaskut alakerrassa valmiiksi ja katot ja seinät sielläkin tasoitettua! Hissukseen siis!
Parketti tai laminaatti (ehkä kuitenkin parketti) pitäisi nyt päättää...taas ovat vaihtoehdot vaihtuneet... hoh hoi!
Yläkerran keskimmäinen huone joka jää toistaiseksi valkoiseksi odottamaan joskus mahdollisesti saapuvaa uutta perheenjäsentä tai sitten tästä tulee jokin muu huone - ken tietää!
Tuleva sauna, josta uupuu vielä vesieristys...
"ammeen koloa"
Aurinkoista loppuviikkoa!
tiistai, 24. huhtikuuta 2012
Yläkerran tasoitukset valmiit!
Yläkerrassa on tasoitukset seinien ja kattojen osalta valmiit, paitsi meidän vaatehuoneessa, kun vielä koteloitavia jakotukkeja tms... Mutta katto on siis maalattu ja seinät pohjamaalissa ja mä pääsen siis maalaamaan viikonloppuna! Jei! Täytyy vaan vielä hankkia rajaaja, ettei tarvis teipillä puljata... Pyöreän ikkunan tasoituksia ei kelpuutettu, ei sitten pyöreältä näyttänyt yhtään, korjaavat sen huomenna, toivottavasti tulisi parempi!!
Laatoittajaa ei taas ole näkynyt....#####!
Mutta valkoista on :)
Sitten pitäisi tasoittaa ja pohjamaalata myös tuo takka,sen aion tehdä itse- vaikka samallahan tuo olisi mennyt kun seiniä laittoivat, mutta eipä tullut mieleen... :) Nyt nukkumaan kera migreenin.

perjantai, 20. huhtikuuta 2012
kiirettä pukkaa!
Kiirettä pukkaa tai siis nyt on keittiö,khh ja wc kalusteet tilattu. Toukokuun lopulla tulevat viimeistään, yläkertaan saisi tulla aiemminkin. Kalusteet tulevat siis ystävämme kautta ja emme ole piirrättäneet mitään kuvia niistä, katsotaan lopputulosta sitten, mutta väri on kaikkialla valkoista ja vedin urana ovessa, joten hyvin yksinkertaista! tykkään! Tasoitukset ovat ylhäällä viimeistelyä vaille, koska kuivumiset veivät vähän enemmän aikaa kun olimme ajatelleet, mutta maanantaina sanoivat että viimeinen kerros pohjamaalia lähtisi pintaan ja kattoon lopullinen maali. Olipa säätöä tuon maalinkin kanssa, kun tasoittaja oli maalarinvalkoisen kannalla ja itse halusin puhtaampaa valkoista, tasoittaja oli myös sitä mieltä että esim. siro himmeä kellastuu, kun taas tikkurilan edustaja sanoi että ei kellastu. Yksi taas suositteli sävytettyä harmonya ja lumi tuntui liian vaalealta. Kompromissinä Tikkurilan edustajaa uskoen valitsimme siro himmeän, maalataan sitten uudelleen jos joskus kellastuu... Sitten alkaa minun urakka, ihanaa päästä maalaamaan!!
Laatoittaja on aloitellut hiljaisella liekillä, meinattiin jo hermostua kun mitään ei moneen päivään tapahtunut... mutta toivotaan että saisi nyt tuulta purjeiden alle ja jatkaisi samaan malliin. Alakerran pikkuvessa alkaa olla seinien osalta laatoittettu... kylpyhuone on lähes vesieristetty. Yläkerran kylpyhuoneessa ei ole vielä tapahtunut mitään. No, on luvannut että toukokuun lopussa on valmista, joten onhan tässä vielä aikaa...
Mä en vieläkään tiedä yläkerran lattiaa, tänään postissa tuli Pergon laminaattimalli Talvi tammi, oli itseasiassa yllättävän hieno laminaatiksi. Mua tökkii kuitenkin ajatus kokonaan yläkerta laatoista, keittiö on hankala rajata ja parketti keittiössä ja terassinovien alla kauhistuttaa, vielä kun portaita ympäri pääsee kaikilla kivoilla mopoautoilla ajamaan rallia. Sitten kyttään koko ajan naarmuja tai jälkiä. Mutta miten laminaatti keittiössä? Kokemuksia?
Vielä muutama kuva keskeneräisistä töistä:
Mukavaa viikonloppua!

tiistai, 10. huhtikuuta 2012
tasoitukset etenee
Pääsiäisen ajan on meillä olleet tasoittajat töissä ja jälki sen näköistä! Pohjia sekä verkot paikoillaan, huomenna jatkuu tai kun on kuivunut, viimeistään torstaina jos oikein ymmärsin. Laatoittaja on vedellyt primerit kylpyhuoneeseen ehkä se siitä...
Mies on leipätöissä, niin kuin minäkin, joten raksa hidastuu taas vähäksi aikaa, tai siis alakerran alaslaskujen/ levytysten teko.
Mutta hiljalleen! Päätökset pitäisi tehdä edelleen yläkerran lattian suhteen, haluisinko laatan sijaan kuitenkin parkettia/laminaattia? onpas hankalaa...
Sisällä ihanan valoisaa, mutta ensin kuva takapihalta, kaikkea ei niin kivaa ilmestyy lumen alta...:
Keittiö
Aula
Olohuoneesta
Huomenna lattioita pähkäilemään, ennen töihin menoa! Mukavaa lyhyttä viikkoa!

torstai, 5. huhtikuuta 2012
Takka
Takka näyttää jo takalta, nyt saa sitten olla ja kuivuskella, pinta sitten myöhemmin kun vielä osaisi päättää mitä haluaa... rapattuna, slammattuna vai tunto-kivi vai laatta? Mä niin tykkään tuosta takasta! On matala, leveä ja luukku tummanharmaa, Ihana!
Nyt pääsiäisen viettoon, Rauhallista Pääsiäistä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)